minä muutin

En suinkaan ole fyysisesti muuttanut, mutta näin virtuaalisesti muutin blogini osoitteeseen: http://emmiz.vuodatus.net

Joten sieltä löytyy tarinani jatkossa. Toivottavasti sinäkin löydät sinne!

Valokuvatorstai – Arki

Tämän viikon haastesana oli niinkin arkinen kuin arki. Tässä omakotitalollisen tyypillistä arkea, puutöitä.

Tiskirättejä taivaalta

Nyt ne sitten tuli, ensimmäiset valkoiset pallerot taivaalta. Vaikka yleensä täällä rannikolla joutuu (tai saa) niitä odottaa paljon pidempään kuin muualla maassa. Tosin tämäänpäiväistä sadetta ei ihan lumeksi voi vielä sanoa, vaan kirjaimellisesti taivas pudotti tiskirättejä; sikasuuria räntäpalloja ja loppu oli pelkkää vettä. Tuulikin kun tyypillisesti täällä on aika kova, niin ei juuri houkuttelut ulos lähteä. Vapaa päivä vielä kaiken kukkuraksi, mikä tarkoittaa sitä siis, että Milla on kanssani kotona ja usein ulkoillaan aamulla ennen päikkäreitä ja iltapäivällä uudestaan, sillä jos tahtoo sisällä olla 1-vuotiaan touhutiinan kanssa päivän, saa aikamoinen pellehermanni olla, jotta keksii vihdykettä koko päiväksi.

Tänään ratkaisin aamu ulkoilun yhdistetyllä kauppa-kahvila reissulla. Kahvilaan sen vuoksi, että sieltä löytyy kaupungin ainoa pallomeri. Ja voi sitä pienen ihmisen riemua, kun pääsee möyrimään ja viskomaan kaikenväristen pallojen seassa. Milla tosin pitää eniten pallojen heittelemisestä ulos sieltä merestä. Ja yritä nyt 1-vuotiaalle selittää, että se ei suinkaan ole pallmomeren tarkoitus. Joten mamma kiltisti ja hiukan nolostikin keräilee palloja ympäri kahvilaa. Ja herkuttelee tuoreen kahvin kera tuoreen korvapuustin.

Kesämuistoja

Pakko palata hetkeksi menneeseen kesään, kun ensi viikoksi juuri lupasivat jo lumisadetta ja hyytävän kylmää. Joka kesä sama laulu; niin se kesä taas meni, liian nopeasti. Mennyt kesä jää kyllä minun mieleeni erityisesti, eikä se niin lyhyeltä tällä kertaa tuntunut, sillä sainhan olla kotona lähes koko kesän, eli vähän niinkuin koko kesän pituisella kesälomalla. Harvinaista herkkua. Veneilystä ja saaripäivistä tällä kertaa ei ehditty juurikaan nauttia, sillä Milla oli vielä turhan pieni moiseen, tai oikeastaan turhan nopea konttaamaan kallioilta mereen ja turhan lyhytpinnainen istumaan paikallaan veneessä. Teimme kuitenkin pienen testireissun saareen loppukesästä, tai itseasiassa syyskuun 1. päivä! Hyvin meni, kunhan taskussa oli tarpeeksi riisikakkuja.

Käyhän se fillarointi näinkin. Turvallisuus, ennenkaikkea.

(Älkää toki kuvitelko, että tämä olisi jotenkin normaali tapani kuljetaa tytärtäni)

Vauhtia vanhukselle

Vanhenemiseen usein yhdistetään vauhdin hidastuminen, rauhoittuminen, askeleen lyhentyminen ja niin poispäin, joten ajattelin miehelleni 30-vuotis syntymäpäivän kunniaksi tässä taannoin tarjota hieman vauhtia, jottei se hidastuminen niin konkreettisesti heti lyö silmille. Lahdesta, Karjaalta ja kotikonnuilta tuli sukulaisia/ystäviä mukaan kemuihin, yhdessä hommattin karting kisa koko porukalle. Synttärisankari pidettiin aamupäivä kiireisenä puutöillä ja iltapäivällä lähdimme piipahtamaan “rintamamuseossa ennen kuin loput tulisi syömään ja saunomaan”. Museoreissu päätyikin karting radalle. Jotakin hämärää oli päivänsankari jo aavistellut, mutta taisi silti yllätys onnistua. Kaksi tuntia peräti saimme ajaa, toiset kovempaa ja toiset vähän vähemmän kovaa. Ahkeran harjoittelun jälkeen lopuksi ajoimme pienimuotoisen, kuuden kierroksen kisan. Voittajasta ei ollut epäilystäkään ja viimeinenkin tuli maaliin ehkä hieman hitaasti, mutta varmasti. Hulvattoman hauskaa oli ainakin! Illalla luonnollisesti syötiin ja juotiin hyvin. Pojat, siis huom pojat (ei 30 nyt niin vanhus kuitenkaan ole) joivat jopa niin hyvin, että malttoivat vasta aamu kuudelta käydä nukkumaan. Minä heräsin klo 7 keittämään Millalle puuroa. Voihan pojat.

 

1-vuotta!

Näin se aika menee. Tasan vuosi sitten tähän aikaan ihmettelimme pientä tuhisevaa kääröä, jolla oli muuten niin musta tukka, että mietimme mistähän tämä oikein on tullut. Tosin siitä ei kyllä epäilystäkään mistä se tuli, sen jokainen synnyttänyt äiti varmasti nahoissaan tuntee ensimmäisenä päivänä.. Mutta jokatapauksessa pieni tuhiseva käärö on nyt vuoden verran meitä ihastuttanut ja maailmamme mullistanut. Tai ainakin monta asiaa muuttanut.

Tänään tyttö nukkui kolmen tunnin päiväunet, tiesi varmaan että illalla täytyy jaksaa juhlia, ja äitin täytyy saada leipoa. Jaksoikin vallan mainiosti olla hyvällä tuulella koko illan, vaikka jaloissa pyöri koko ajan jos jonkinmoista hyypiötä. 13 hengen voimin juhlittiin pikkusankaria tänään, eilen kävi eno perheineen ja huomenna juhlivat hoitopaikassa. Melko raskasta täyttää 1 vuotta. Kuvassa päivänsankarin lisäksi elämäni ensimmäinen itse leipomani täytekakku.

Tässä Milla musisoi uusilla soittimilla:

Pappa!

Tulihan se sieltä! Meinaan “pappa” Millan suusta. Mammaa hän on hokenut jo reilut pari kuukautta, ja sitkeästi pappa on aina siihen vastannut, että “eiku pappa”. Ja nyt Milla viljelee enemmän pappaa kun mammaa. Tai siltä minusta ainkain tuntuu.. Mutta pappa ainakin on tyytyväinen.

Päivitystä sairasvuoteelta

Onkin tovi vierähtänyt sitten viime postauksen. Suurin syy hiljaiseloon tällä saralla on ollut se hiivatun ukkosen jysäyttämä tietokoneemme, mikä on ollut varikolla jo pidempään. Nyt alkaa olla viittä vaille toimintakunnossa, joten enköhän tule vastedes taas tännekin tarinoimaan hiukan useammin. Mitähän kaikkea tähän muutamaan viikkoon onkaan mahtunut; eniten sitä tavallisen tallaajan arkea eli töitä, kotitöitä, pihatöitä, lapsen kanssa lekottelua, joka toisinaan ihan työstä käy myös, mutta mukaan on mahtunut hiukan juhlaakin. Isäntä kun täytti taannoin hurjat 30. Siitä voisin kirjoittaa kuvien kera ihan erikseen. Sen verran hauskaa oli!

Tällä hetkellä talomme on vallannut mm. korvatulehdus, kuume, yskä, flunssa, kurkkukipu, univaikeudet jne. Korvista kärsii pienimmän lisäksi pappa. Mukavia lastentauteja ilmestyy pitkästä aikaa. On tosiaan aika työlästä kunnialla selviytyä näistä päivistä kun koko perhe on sairaana. Ensin ajattelin, että no hyvä homma, kaikki sairastaa kerralla pois, mutta toisaalta kun jaloissa pyörii vielä alle 1-vuotias nuhanenä ja korvakipuinen, joka jatkuvasti kaipaa jotakin, ja itse hädintuskin jaksaa huolehtia omasta itsestään, niin ei kovin helppoa ole ei. Mutta nämä on näitä lapsiperheen kaupanpäällisiä.

Ilman tätä sairastelua kaikki on viime aikoina sujunut ihan mukavasti. Töissä on sopivasti haastavia tapauksia ja sopivasti vapaapäiviä. Millakin on viihtynyt hoitopaikassa hyvin. Jää toki jo itkemään perään aamuisin, mikä nyt lienee kuuluukin tuonikäisen toimenkuvaan, ero äidistä ja isästä ahdistaa vielä sen verran, että pari kyyneltä tytyykin tihrustaa. Ensimmänen viikko meni varmaan siinä huumassa, kun oli niin paljon uutta, etti ehtinyt eikä tajunnut itkasta perään. Mutta tädin mukaan se itku loppuu hyvin lyhyeen, varsinkin jos Milla saa oman leivän käteen. Nyt on pakko heittäytyä vaaka-asentoon hetkeksi. Palailen kun paranen.

“8a671d307480939353f98448434de0d2″

Valokuvatorstai – Lapsi

Lapsi oli tämän viikon valokuvatorstain inspissanana. Tämä on ehkä yksi iloisimmista kuvistani, joita lapsestani olen saanut napattua.

Hiljaiseloa

Pitkään on ollut hiljaista tällä saralla, vaikka muuten tässä on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. Syy harvakseltaan kirjoittamiseen on edelleen se ukkosen tuhoama koneemme, joka ei vielä ole käyttökunnossa. Hämmästyttävän hienosti olen pärjännyt ilman jokapäiväistä nettiyhteyttä, vaikka siitä on tullut huolestuttavan pinttynyt tapa, että joka ilta on selattava ainakin ne tietyt kymmenkunta nettisivua. Mutta tosiaan tällä hetkellä on ollut niin  paljon muuta ajateltavaa, että ne sivut ovat olleet vähemmän tärkeitä.

Päällimmäisenä ajan ja ajatukset on vienyt Millamme, huomenna 11 kk, joka on reippaasti selvinnyt ensimmäisistä hoitopäivistä. Ylpeä mamma saa olla tytöstä. Kertaakaan ei ole jäänyt perään itkemään, on syönyt ja nukkunut ja pottaillut siinä missä kotonakin. Uudessa hoitopaikassa riittää uusia leluja ja kavereita hämmästeltäväksi vielä pitkään. Vaikka kaikillehan se kai jossain vaiheessa eteen tulee, että itku pääsee oven suussa, molemmilta. Mutta pelkäsin sen jo tapahtuvan ekana päivänä ja luu kurkussa ja tippa linssissä ekan aamun suhasinkin, mutta hienostihan se menikin, joten ihan levollisin mielin sain töihin lähteä.

Lisäksi tässä on vietetty lukion luokkatapaamista. N. 7 vuotta siitä on kun kukin ajallaan ja tyylillään päätti lukion. Osaa olen tietysti tavannut enemmän ja osaa vähemmän, joitakin en lainkaan. Ilo oli kuitenkin nähdä pitkästä aikaa. Eipä me juuri kukaan suuremmin oltu niiltä ajoilta muututtu, vaikka seitsemässä vuodessa ehtiikin tapahtua paljon. Se on kuitenkin aina kiva nähdä, että ihmiset pysyy yhtä mukavina! Ja hulluina!