Veljelläni on aika ainutlaatuinen koira. Yksi yleisimmistä roduista kyllä, labradorinnoutaja, mutta luonteeltaan niin erikoinen, etten moista ole kyllä ennen nähnyt. Koira on nimeltään Lola, ja joo kyllä on syntynyt samana vuonna kun Lola kruunattiin missiksi. Lola rakastaa mm. vettä ja saunomista. Tuossa videopätkässä Lola hyppii laiturilta järveen, nousee ylös ja hyppää uudestaan, ja uudestaan. Kun isäntä aloittaa saunan lämmityksen, Lola hyppää hyvissä ajoin ylimmälle lauteelle, eikä sitä saa sieltä löylyä heittämällä pois. Ei vaikka kuinka heittäisi. Lola ei myöskään juo vettä niin kuin muut koirat. Lola juo ainoastaan hanasta. Nostaa etutassut lavuaarin reunalle ja kallistaa päätään. Hanaa ei tosin itse aukaise. Jos Lola erehdytään laittamaan ulos narun päähän ja naru valjaisiin kiinni, ei tarvi kun selkä kääntää, niin koira on vapaana. Se vain pujottelee itsensä ulos niistä. Helppoa. Ei mikään tyhmä koira. Tämä koira osaa todella käyttää päätään.
Arkisto helmikuu, 2007
Lola
helmikuu 26, 2007Mäessä
helmikuu 25, 2007Eilen vietettiin Millan pikkuserkun 13-vuotis synttäreitä, pulkkamäessä. Kun laskuja ja raitista pakkasilmaa oli saatu riittävä annos, oli kuuman mehun (ja rommin) sekä makkaran aika. Päälle vielä kahvit ja kakut. Tulipa talven ensimmäinen pulkkamäki reissu tehtyä! Mikä ehkä hauskinta, mäessä oli samaan aikaan 10 serkusta (yksi niistä tosin Åressa, laskettelurippileirillä, joten mäessä kuitenkin..) ja kaikki poikia, vanhin 15 ja nuorin 1. Onneksi Milla-pikkuserkku yllätti kaikki ja toi vähän vaaleanpunaista hörhelöä joukkoon. Lisäksi mäessä oli tietenkin mammoja, pappoja, mummeja ja ukkeja. Ja vävyjä ja yksi nelijalkainenkin. Onnea vaan Tomille!
Pollo Limonelle
helmikuu 21, 2007Meillä syödään useimmiten kahta lajia; kanaa ja jauhelihaa. Kanaa kastikkeena ja jauhelihaa makaronilaatikkona. Maistuu muuten aika puulta, jos ei keksi välillä vaihtelua. Nyt-liitteessä oli mielenkiintoinen resepti, jota oli pakko kokeilla. Kanaa sitruuna-jogurtti kastikkeessa. Onnistui, ja oli taivaallisen hyvää! Tää oli vissiin ysibaarin suosituin lounas tai jotain. Nam! Juu ja tästä ei ole tulossa ruokablogia, niitä on jo ihan tarpeeksi. Mutta tätä kannatee kokeilla!
Tarvitset:
3 broilerin rintafilettä
1 sipuli
ripaus cayennepippuria
2 dl kermaa (kuohua, mutta käytin kyllä ruokaa..)
1 rkl kanafondia
1/2 rkl kurkumaa
3-4 valkosipulinkynttä
1-2 tl raastettua inkivääriä
2 rkl sitruunamehua
2 rkl hunajaa
2 dl maustamatonta jogurttia (ruotsalainen Lindahls sopi hyvin)
suolaa
pastaa
Ja näin kokkaat:
Suikaloi fileet. Ruskista. Lisää sipuli ja cayennepippuri. Kuullota. Sekoita joukkoon kerma ja kanafondi. Anna kypsyä hetki. Keitä pasta. Lisää kastikkeeseen kurkuma, valkosipuli, inkivääri, sitruunamehu ja hunaja. Jatka kypsennystä hiljaa. Itse lisäsin vielä purkin ananasta ja pikkasen kukkakaalia. Lisää lopuksi jogurtti ja suolaa maun mukaan. Sekoita kastike hyvin valutetun pastan joukkoon. Päälle esim. tuoretta yrttiä ja/tai juustoraastetta. Bon apetit!
Elämän pieniä suuria iloja
helmikuu 18, 2007Ei se paljoa vaadi. Nimittäin jotta saa mukavan ja leppoisan viikonlopun vietettyä ilman sen kummempia aineksia. Muutenkin tällä hetkellä ne elämän suurimmat ilon aiheet taitaa löytyä tästä ihan läheltä. Viikonloppuna viritimme piha grillin kuntoon, savustimme kuhaa ja lohta, skoolasimme skumpalla, nautimme ulkoilmasta ja jätkänkynttiläkin sai roihuta rauhassa pimenevässä illassa. Sunnuntai aamuna vielä aamupala takkatulen ääressä, niin mikäs tämän mukavampaa! Juu, ja Milla on saanut testata uutta hyppykiikkuaan, ja on ihan täpinöissään!
Relaxation
helmikuu 16, 2007Pappa rentoutuu raskaan työpäivän päätteeksi. Mukana parhaat kaverit, Milla ja kake
Milla on alkanut yhtäkkiä hurjasti elämöimään lattialla. Jos pistän hänet lelukaaren alle makaamaan selälleen ja hetken päästä katson, niin pää ja jalat on useimmiten vaihtanut paikaa. Tässähän saa alkaa olla tarkkana.
Milla Matkaaja
helmikuu 12, 2007Nyt on Milla tehnyt elämänsä ensimmäisen viikonloppureissun. Ja suoriutui paremmin kuin hyvin! Vaikkei ensimmäinen yö mennytkään ihan niin nappiin kuin mamma olisi toivonut, mutta pistetään se uuden paikan ja uuden sängyn piikkiin. Vietettiin viikonloppua Lahdessa. Sukuloitiin ja sukkuloitiin kaupungin ja mökin välillä. Milla veti sikeitä kaikki automatkat ja nukkui hyvät päikkärit vaunuissa järven jäällä, vaikka pakkasukko näytti -22 astetta. Aurinko lämmitti ja meininki oli muutenkin kuin talvisesta maisemakortista. Tuossa pari kuvaa.
Sauvat
helmikuu 5, 2007Eihän se yhtään typerää ollutkaan, siis sauvakävely. Päinvastoin, 20% tehokkaampaa kuin pelkkä kävely, jostain luin. Lisäksi syke pysyy korkeammalla ja lihakset ovat enempi ja kovemmin käytössä kuin ilman sauvoja. Vielä kun ei tarvinnut yksin kävellä ja maisemakin vaihtui vähän kotia kauemmaksi, niin avot. Kroppa oli tosin hiukan jumissa eilisen sulkapalloilun jälkeen, mutta ehkä tuo sauvominen helpotti asiaa.
Sauvoista puheen ollen, totesin myös toisen sauvan tehokkaaksi tänään, nimittäin sauvasekottimen. Joulupukin tuoma vekotin oli eka kertaa käytössä, kun soseutin Millalle porkkanaa. Hyvin toimi ja hyvin maistui!
Circle of friends
helmikuu 2, 2007Reilu vuosi sittten meitä kokoontui neljä mammaa (ja papppaa), jotka kaikki odottivat esikoistaan, tai esikoisiaan. Enemmistö syntyi kesällä, joten nimesimme ryhmän Rantapalloiksi. Aika palloja silloin olimmekin. Olemme tavanneet säännöllisesti, ennen ja jälkeen lasten syntymän. Aina on ollut jotain ohjattua toimintaa, mm. tänään oli psykologi kertomassa parisuhteen merkityksestä ja sen muuttumisesta vauvan tulon myötä. Mammat sai keskustella rauhassa samalla kun lapset tillitti toisiansa ja keskustelivat keskenään, ihan omalla kielellä. Näitä saisi olla useammin!
