Kuka voisi kellot pysäyttää

Silloin kuin Milla oli ihan pieni, minulle sanottiin monesta suunnasta, että nauti nyt, tämä aika menee niin nopeasti. No niinhän se kai meni, mutta silti minulla on tunne, että sain viettää ihanan ja ihan sopivan pitkän äitiysloman. Mutta nythän tämä aika vasta on lähtenyt juoksemaan, kun työt on palannut kuvioon. Vaikka teenkin lyhennettyä työviikkoa, aika menee käsittämättömän nopeasti. Saatoin olla juuri koko viikon käymättä tietokoneella lainkaan – voitteko kuvitella? Minä en. Mutta näin kävi. Tällä hetkellä elämää pyörittää työt, työmatkojen sumpliminen, Millan hoitorumba, arjen pyörittäminen ja niinä vapaahetkinä sitä mielummin nauttii perheen seurasta sen sijaan että surffailisi internetin ihmeellisessä maailmassa koko illan. Vau, minussa on tapahtunut jotain!

Ajan kulusta vielä, tässä viikonloppuna olemme olleet vuoden naimisissa! Minua muistettiin hienolla sormuksella ja kukkakimpulla. Ja ulkoruokinnalla. IsojaPieniä asioita-Isoja ilon hetkiä.

Palatakseni vielä tähän viimeajan netittömyyteen, perjantaina pauhannut ukkonen teki hyvin, hyvin ikävän tempun; tietokoneemme kotona simahti. Ei tullut enää päälle ei. Hävisi tiedostot, ohjelmat, valokuvat? Ehkä ihme vielä tapahtuu ja ne jostain ilmestyy ja kaikki toimii niin kuin ennenkin? Saahan sitä unta nähdä. Onneksi sentään työpaikalla on sunnunataina rauhallista, voi tarkistaa pitkästä aikaa nämä maailman mullistavat tapahtumat.

Valokuvatorstai – Kas kummaa

Kas kummaa, ovatko nuo minun varpaani?

Valokuvatorstaissa siis tänään aiheena Kas kummaa.

Työ kutsuu

Tässä sitä istutaan ja ihmetellään. Huomenna on ensimmäinen työpäivä tiedossa. Tähän siis loppuu tämä ainutlaatuinen, ikimuistoinen ja ensimmäinen mammaloma. Jotenkin kummallinen fiilis kieltämättä. Ihan kuin Millasta olisi nyt päivässä kasvanut perhepäivähoitoon menevä taapero. Vaikka tosiasiassa hän on vasta 10 kk ja rapiat, pieni avuton vauva! Mutta näin se menee. Asiat vain muuttuvat ja etenevät, vaikka joksus voisi vähän tahti hidastuakin.

Oikeastaan ihan hyvällä mielellä lähden töihin. Näkee taas uusiavanhoja tuttuja ja työkavereita ja saa tehdä sitä työtä, josta tykkää. Tosin tällä hetkellä sairaanhoitajan työ ei ole niin hehkeätä ja antoisaa kuin se voisi ja saisi olla. Tuntuu, että oli työpaikka mikä tahana, etenkin siis hoitoalalla, kaikkialla on kiire, henkilökuntapulaa, pinna kireällä ja huono ilmapiiri. Se on surullista, sillä yksi tärkeimmistä ellei tärkein asia työssä viihtymisessä on työyhteisön hyvä henki. No ju, tästä aiheesta voisin kirjoittaa romaanin, mutten sitä nyt tee.

Milla on ekat puolitoista viikkoa mummon ja fammun hoivissa niinä päivinä kun olen töissä, sillä hoitotäti on vielä kesälomalla. Helpottavaa sekin. Vielä melkein kaksi viikkoa aikaa harjoitella.. Harjoitella mitä? No se yksiin päikkäreihin siirtyminen on tietysti ainakin hoitotädin toivelistalla. Mutta mennään päivä kerrallaan. Oli vielä pakko tänään selata Millan vauvakuvat. Tai siis hetkinen. Vauvahan hän vieläkin on, mutta kuvat ensimmäisiltä päiviltä ja viikoilta. Voi herttileijaa, kuinka pieni ja söötti. Nyyh. Ekassa kuvassa ikää Millalla 3 viikkoa. Toinen kuva on tältä viikolta, 10,5 kk.

Ennen kuin minusta tuli äiti

Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.
Söin säännöllisesti ja pidin kunnostani huolta.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Nukuin niin myöhään kuin halusin,
enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hampaani ja hiukseni joka päivä.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
en tullut ajatelleeksi,
olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minun päälleni ei oltu koskaan
oksennettu, kakattu, syljetty, pureskeltu, pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
-ajatuksieni ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta,
jotta lääkärit voisivat tehdä
kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin
silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän
onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä
katsellen nukkuvaa lasta.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa,
vain sen vuoksi,
etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni
murskaantuvan miljooniksi pieniksi palasiksi,
kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt,
että jokin niin pieni voi vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan ollut tiennyt,
että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakastaisin olla äiti.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En tiennyt miltä tuntuu
kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua,
kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni
voisi saada minut tuntemaan itseni niin tarpeelliseksi.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan noussut ylös
yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä lämpöä, iloa rakkautta, sydänsärkyä, ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon…

Ennen kuin minusta tuli äiti.

Tämä kertoo kyllä kaiken oleellisen, vaikka välillä ilmassa onkin tulta ja tappuraa ja pinnan kiristymistä, mutta ilman niitä ei tuntisi tätä kaikkea hyvää. Onnea vielä suht tuoreelle äidille Hennalle!

Viimeistä viedään

Pian on takana vuoden mittaisen lomani viimeinen viikonloppu, ennen töihin paluuta. Kummallisen lopulliselta kaikki tuntuu, vaikka eihän tässä juuri mikään ole loppumassa, paitsi arki ilman mitään sen sitovampia aikatauluja ja kiireitä! Onneksi työpanokseni ei tule olemaan ihan 100%, vaan ainoastaan 70%, joten vapaapäiviä tulee olemaan aika lailla. Luksusta. Toki se näkyy tilipussissa, mutta paraneehan tämä tilanne jo huomattavasti kun ylipäätänsä palaan töihin sen sijaan, että jäisin hoitovapaalle. Yhden pienen lapsen äidille ei hoitovapaalla kovin paljon meinaan makseta.

Viikonloppu on mennyt ihan leppoisissa tunnelmissa, joskin hieman haikeissa, töihin lähtö kun väistämättä pyörii päässä vähän väliä. Lauantaita vietettiin Teijossa porukalla. Uitiin, saunottiin, syötiin hyvin ja nautittiin auringosta. Millakin nautti pitkästä aikaa antaumuksella kesästä ja serkkujensa seurasta. Tähän saakka Milla kun on herkästi isommassa porukassa kiehnännyt vaan mamman jalassa kiinni ja itkeä tihrustanut. Ja varsinkin jos Elmo-eno on sattunut kaappaamaan Millan syliinsä, niin huuto on ollut hyvin herkässä. Eilen Milla kuitenkin istui ihan tyytyväisenä jopa enonsa sylissä. Nyt tuntuu taas ihan levolliselta ajatella Millan hoitoon menoa. Ehkäpä hän kuitenkin pärjää!?

Kahdessa ensimmäisessä kuvassa tytöt notkuu asuntoauton rappusilla. Seuraavassa kuvassa ollaan rannalla -hiekka on aina vaan yhtä ihmeellistä. Viimeinen kuva on perjantailta, punaviiniä ja kortin peluuta terassilla myöhään illalla kynttilä valona. Näitä iltoja voisi olla useammin.

Valokuvatorstai – Tuore

Tässä tuorein panokseni valokuvatorstaihin. Kuinka juuri uunista tullut leipä voikaan maistua niin hyvälle? Huomen aamulla leipä ei ole läheskään yhtä hyvää kuin nyt, vaikka hyvää se silti on.

Mamma, mat & rock`n roll

Kaikenkertova t-paita! Tuli joskus kauan sitten jonkun pyykinpesuainepussin kylkiäisenä.

Huh, hellettä. Tai oikeastaan ah, hellettä. Minä onnellinen saan vielä lomailla tämän kokonaisen lämpimän viikon sekä ensiviikosta vielä hurjat kaksi päivää. Tänään kävin huljuttamassa Millaa merivedessä ja sen jälkeen juhlittiin veljeni pojan, Joonan, 3-vuotisia. Miten nämä vuodet kiitävät tätä vauhtia? Apua. Pian huomaan kun Milla menee eskariin. No ei nyt sentään mennä asioiden edelle, jos ei ole pakko.

Rockin`Girl Blogger

Suuri kiitos tästä kunnianosoituksesta kuuluu Aimolle! Jiihaa, Rock`n roll for everybody!

Minä viskaan tämän eteenpäin Kassi-Almalle

Varokaa, täältä tulee Milla

Pois alta kävyt ja männynkäppyrät, tai miten se nyt menikään!? Milla sai juuri lainaksi “rollaattorin”, ja on keksinyt kuinka sen avulla pääsee eteenpäin. Välillä se lastataan täyteen vastaantulevia tavaroita, kuten roskiksia, välillä suututaan, jos tulee seinä vastaan.. Tästä se lähtee. Kai hän pian käyttää vain kahta tassua neljän sijaan.

Koukussa?

Elämässä on paljon tärkeitä asioita. Yksi niistä sattuu olemaan tietokone. Tai eihän sillä koneella niin, mutta kunhan nettiin pääsee. Jos ei jostain syystä pääse, päivä on melkein pilalla. Tästä on vain yksinkertaisesti tullut niin pinttynyt tapa, että joka päivä on päästävä katsomaan sähköposti, vaikkei sinne välttämättä joka päivä mitään tulekaan, on katsottava iltasanomat ja iltalehti – siis uutiset ja viihdeuutiset, jotka usein ovat mielenkiintoisempia, kuin uutiset. Seuraavan päivän sää täytyy tarkistaa, jotta voi suunnitella ohjelmaa, eli ulkoillaanko vai kyläilläänkö, pari keskustelupalstaa on ihan pakko päästä lukemaan joka päivä, pankkiasiat tietysti hoidettava, silloin kun niitä on ja kymmenkunta blogia täytyy lukaista, jottei jää mistään paitsi. Hyvin hyvin tärkeää tietää miten jonkun tuntemattoman tyypin elämä kulkee.

Tänään meinasi isekä paniikki, kun piti selvittää missä sijaitsee naapurikaupungin Tapiola ja mihin saakka se on auki, kun netti siis ei toiminut. Kolmeen päivään se ei toiminut. Ei mikään ylitsepääsemätön ongelma kuitenkaan, sillä lähdimme lauantaina Fiskariin viikonlopun viettoon. Siellä luonnonhelmassa, järven rannalla nämä asiat tuntuvat aika kaukaisilta. Mutta heti kotiin palattua olisi pitänyt päästä katsomaan mitä mullistavaa maailmalla on tapahtunut. Eli onko se yksi hyypiö jo ottanut sen lopullisen eron siitä hirviöstä, tai mitä se yksi toinen on kokkaillut viikonloppuna ja onko jo yksi pikkuinen kävellyt ensimmäiset askeleet. Nyt taas kaikki toimii ja elämä voi jatkua normaalia rataa. Olen taas kärryillä ja mukana maailman menossa.