Pappa!

Tulihan se sieltä! Meinaan “pappa” Millan suusta. Mammaa hän on hokenut jo reilut pari kuukautta, ja sitkeästi pappa on aina siihen vastannut, että “eiku pappa”. Ja nyt Milla viljelee enemmän pappaa kun mammaa. Tai siltä minusta ainkain tuntuu.. Mutta pappa ainakin on tyytyväinen.

Päivitystä sairasvuoteelta

Onkin tovi vierähtänyt sitten viime postauksen. Suurin syy hiljaiseloon tällä saralla on ollut se hiivatun ukkosen jysäyttämä tietokoneemme, mikä on ollut varikolla jo pidempään. Nyt alkaa olla viittä vaille toimintakunnossa, joten enköhän tule vastedes taas tännekin tarinoimaan hiukan useammin. Mitähän kaikkea tähän muutamaan viikkoon onkaan mahtunut; eniten sitä tavallisen tallaajan arkea eli töitä, kotitöitä, pihatöitä, lapsen kanssa lekottelua, joka toisinaan ihan työstä käy myös, mutta mukaan on mahtunut hiukan juhlaakin. Isäntä kun täytti taannoin hurjat 30. Siitä voisin kirjoittaa kuvien kera ihan erikseen. Sen verran hauskaa oli!

Tällä hetkellä talomme on vallannut mm. korvatulehdus, kuume, yskä, flunssa, kurkkukipu, univaikeudet jne. Korvista kärsii pienimmän lisäksi pappa. Mukavia lastentauteja ilmestyy pitkästä aikaa. On tosiaan aika työlästä kunnialla selviytyä näistä päivistä kun koko perhe on sairaana. Ensin ajattelin, että no hyvä homma, kaikki sairastaa kerralla pois, mutta toisaalta kun jaloissa pyörii vielä alle 1-vuotias nuhanenä ja korvakipuinen, joka jatkuvasti kaipaa jotakin, ja itse hädintuskin jaksaa huolehtia omasta itsestään, niin ei kovin helppoa ole ei. Mutta nämä on näitä lapsiperheen kaupanpäällisiä.

Ilman tätä sairastelua kaikki on viime aikoina sujunut ihan mukavasti. Töissä on sopivasti haastavia tapauksia ja sopivasti vapaapäiviä. Millakin on viihtynyt hoitopaikassa hyvin. Jää toki jo itkemään perään aamuisin, mikä nyt lienee kuuluukin tuonikäisen toimenkuvaan, ero äidistä ja isästä ahdistaa vielä sen verran, että pari kyyneltä tytyykin tihrustaa. Ensimmänen viikko meni varmaan siinä huumassa, kun oli niin paljon uutta, etti ehtinyt eikä tajunnut itkasta perään. Mutta tädin mukaan se itku loppuu hyvin lyhyeen, varsinkin jos Milla saa oman leivän käteen. Nyt on pakko heittäytyä vaaka-asentoon hetkeksi. Palailen kun paranen.

“8a671d307480939353f98448434de0d2″

Valokuvatorstai – Lapsi

Lapsi oli tämän viikon valokuvatorstain inspissanana. Tämä on ehkä yksi iloisimmista kuvistani, joita lapsestani olen saanut napattua.

Hiljaiseloa

Pitkään on ollut hiljaista tällä saralla, vaikka muuten tässä on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. Syy harvakseltaan kirjoittamiseen on edelleen se ukkosen tuhoama koneemme, joka ei vielä ole käyttökunnossa. Hämmästyttävän hienosti olen pärjännyt ilman jokapäiväistä nettiyhteyttä, vaikka siitä on tullut huolestuttavan pinttynyt tapa, että joka ilta on selattava ainakin ne tietyt kymmenkunta nettisivua. Mutta tosiaan tällä hetkellä on ollut niin  paljon muuta ajateltavaa, että ne sivut ovat olleet vähemmän tärkeitä.

Päällimmäisenä ajan ja ajatukset on vienyt Millamme, huomenna 11 kk, joka on reippaasti selvinnyt ensimmäisistä hoitopäivistä. Ylpeä mamma saa olla tytöstä. Kertaakaan ei ole jäänyt perään itkemään, on syönyt ja nukkunut ja pottaillut siinä missä kotonakin. Uudessa hoitopaikassa riittää uusia leluja ja kavereita hämmästeltäväksi vielä pitkään. Vaikka kaikillehan se kai jossain vaiheessa eteen tulee, että itku pääsee oven suussa, molemmilta. Mutta pelkäsin sen jo tapahtuvan ekana päivänä ja luu kurkussa ja tippa linssissä ekan aamun suhasinkin, mutta hienostihan se menikin, joten ihan levollisin mielin sain töihin lähteä.

Lisäksi tässä on vietetty lukion luokkatapaamista. N. 7 vuotta siitä on kun kukin ajallaan ja tyylillään päätti lukion. Osaa olen tietysti tavannut enemmän ja osaa vähemmän, joitakin en lainkaan. Ilo oli kuitenkin nähdä pitkästä aikaa. Eipä me juuri kukaan suuremmin oltu niiltä ajoilta muututtu, vaikka seitsemässä vuodessa ehtiikin tapahtua paljon. Se on kuitenkin aina kiva nähdä, että ihmiset pysyy yhtä mukavina! Ja hulluina!