Hiljaiseloa

Pitkään on ollut hiljaista tällä saralla, vaikka muuten tässä on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. Syy harvakseltaan kirjoittamiseen on edelleen se ukkosen tuhoama koneemme, joka ei vielä ole käyttökunnossa. Hämmästyttävän hienosti olen pärjännyt ilman jokapäiväistä nettiyhteyttä, vaikka siitä on tullut huolestuttavan pinttynyt tapa, että joka ilta on selattava ainakin ne tietyt kymmenkunta nettisivua. Mutta tosiaan tällä hetkellä on ollut niin  paljon muuta ajateltavaa, että ne sivut ovat olleet vähemmän tärkeitä.

Päällimmäisenä ajan ja ajatukset on vienyt Millamme, huomenna 11 kk, joka on reippaasti selvinnyt ensimmäisistä hoitopäivistä. Ylpeä mamma saa olla tytöstä. Kertaakaan ei ole jäänyt perään itkemään, on syönyt ja nukkunut ja pottaillut siinä missä kotonakin. Uudessa hoitopaikassa riittää uusia leluja ja kavereita hämmästeltäväksi vielä pitkään. Vaikka kaikillehan se kai jossain vaiheessa eteen tulee, että itku pääsee oven suussa, molemmilta. Mutta pelkäsin sen jo tapahtuvan ekana päivänä ja luu kurkussa ja tippa linssissä ekan aamun suhasinkin, mutta hienostihan se menikin, joten ihan levollisin mielin sain töihin lähteä.

Lisäksi tässä on vietetty lukion luokkatapaamista. N. 7 vuotta siitä on kun kukin ajallaan ja tyylillään päätti lukion. Osaa olen tietysti tavannut enemmän ja osaa vähemmän, joitakin en lainkaan. Ilo oli kuitenkin nähdä pitkästä aikaa. Eipä me juuri kukaan suuremmin oltu niiltä ajoilta muututtu, vaikka seitsemässä vuodessa ehtiikin tapahtua paljon. Se on kuitenkin aina kiva nähdä, että ihmiset pysyy yhtä mukavina! Ja hulluina!