Onkin tovi vierähtänyt sitten viime postauksen. Suurin syy hiljaiseloon tällä saralla on ollut se hiivatun ukkosen jysäyttämä tietokoneemme, mikä on ollut varikolla jo pidempään. Nyt alkaa olla viittä vaille toimintakunnossa, joten enköhän tule vastedes taas tännekin tarinoimaan hiukan useammin. Mitähän kaikkea tähän muutamaan viikkoon onkaan mahtunut; eniten sitä tavallisen tallaajan arkea eli töitä, kotitöitä, pihatöitä, lapsen kanssa lekottelua, joka toisinaan ihan työstä käy myös, mutta mukaan on mahtunut hiukan juhlaakin. Isäntä kun täytti taannoin hurjat 30. Siitä voisin kirjoittaa kuvien kera ihan erikseen. Sen verran hauskaa oli!
Tällä hetkellä talomme on vallannut mm. korvatulehdus, kuume, yskä, flunssa, kurkkukipu, univaikeudet jne. Korvista kärsii pienimmän lisäksi pappa. Mukavia lastentauteja ilmestyy pitkästä aikaa. On tosiaan aika työlästä kunnialla selviytyä näistä päivistä kun koko perhe on sairaana. Ensin ajattelin, että no hyvä homma, kaikki sairastaa kerralla pois, mutta toisaalta kun jaloissa pyörii vielä alle 1-vuotias nuhanenä ja korvakipuinen, joka jatkuvasti kaipaa jotakin, ja itse hädintuskin jaksaa huolehtia omasta itsestään, niin ei kovin helppoa ole ei. Mutta nämä on näitä lapsiperheen kaupanpäällisiä.
Ilman tätä sairastelua kaikki on viime aikoina sujunut ihan mukavasti. Töissä on sopivasti haastavia tapauksia ja sopivasti vapaapäiviä. Millakin on viihtynyt hoitopaikassa hyvin. Jää toki jo itkemään perään aamuisin, mikä nyt lienee kuuluukin tuonikäisen toimenkuvaan, ero äidistä ja isästä ahdistaa vielä sen verran, että pari kyyneltä tytyykin tihrustaa. Ensimmänen viikko meni varmaan siinä huumassa, kun oli niin paljon uutta, etti ehtinyt eikä tajunnut itkasta perään. Mutta tädin mukaan se itku loppuu hyvin lyhyeen, varsinkin jos Milla saa oman leivän käteen. Nyt on pakko heittäytyä vaaka-asentoon hetkeksi. Palailen kun paranen.
“8a671d307480939353f98448434de0d2″
